maanantai 1. tammikuuta 2018

Joulukuun puuhasteluja

Päivitetäänpä tännekin hieman tekemisiä. Jäin siis lomalle marraskuun lopussa ja 5.12 matkustimme vaimoni kanssa Havaijin saarille. Siellä vietimme suurimman osan joulukuusta, sillä Suomeen palasimme vasta joulun jälkeen 27.12. Tätä kirjoittaessani vuosikin on jo vaihtunut, joten edessä ovat vuoden 2018 haasteet ja tavoitteet. Juoksutavoitteiden osalta kirjoittelen lähipäivinä perinteisen edellisen vuoden yhteenvedon ja mietintöä tulevasta vuodesta. Tässä kuitenkin vielä joulukuun viikkojen satoa:

Ma 4.12; p: keskivartalojumppa. i: 13km
Ti 5.12; a: 9km
Ke 6.12; lepo
To 7.12; a: 10km
Pe 8.12; p: 3km + 2x1km kovaa + 3km. Yht. 9km
La 9.12; a: keskivartalojumppa. p: 6km, sis. 4x100m kiihdytykset
Su 10.12; a: 1km + Honolulun maraton: 3:15.54. Yht. 43km

Viikko 49: juoksua yht. 90km

Havaijille lensimme tiistain ja keskiviikon aikana. Suunnilleen vuorokausi tuli koneessa istuttua. Reittimme oli Helsinki-Tukholma, Tukholma-Los Angeles ja Los Angeles-Honolulu. Onneksi pisimmällä pätkällä Tukholmasta Losiin kone oli aika tyhjä ja pääsimme täysin tyhjillä penkkiriveillä vetämään unta palloon. 

Honolulussa majoituimme täksi viikoksi Waikiki Beachin itäpäätyyn maratonin lähtöä silmällä pitäen. Maratonia edeltävinä päivinä härväsin tuttuja rutiineja, vaikka olin jo etukäteen päättänyt juosta kisan löysästi vailla aikatavoitteita. Startti tapahtui sunnuntaiaamuna klo. 5:00 paikallista aikaa. Tämä tiesi sitä, että laitoin herätyskellon rämisemään klo. 3:00 aamuyöstä. Hieman temmoin aamiasita (tai yöpalaa) maaruun ja lähdin hölkkäämaan noin kilsan matkan hotellilta maratonin starttiin. Mielenkiintoista oli nähdä 26000 juoksijan kokoontuvan pimeässä lähtöön. Honolulun maraton on muistaakseni osallistujajoukoltaan Yhdysvaltojen viidenneksi suurin.

Itse maraton ammuttiin liikkeelle valtavalla ilotulituksella, jota en kuitenkaan liiemmin jäänyt pällistelemään, vaan laitoin töppöstä toisen eteen. Oli tullut juotua vähän turhan ramakasti ennen satrttia ja heti parin kilsan jälkeen piti tehdä reissu pusikkoon. Pimeilla kaduilla se ei tuottanut pulmaa, eikä mokoma haitannut kun taivalsin vailla tavoiteaikaa :) Lompotin sellaista tasaista @4.35-4.30 kilsavauhtia, joka tuntui mukavalle lenkkeiluvauhdille. Melkein pari tuntia saimme juosta pimeässä ennen kuin aurinko nousi. Silti oli Havaijille tyypillinen trooppisen lämmin keli. Kun alkoi valkenemaan, iski sadekuuro päälle ja tuuli ikävästi vastaan. Jos olisi tosissaan ravannut, olisi sade luultavasti vain miellyttävästi viilentänyt menoa, mutta vastatuuli taas haitannut matkan tekoa. Nyt kumpikaan ei haitannut. Sade loppui aika pian ja loppumatka meni koko ajan kirkastuvassa kelissä. Mukava oli kyllä juosta, vaikka hieman rumerolapun raiskaustahan tällainen lenkkeily kisassa on. Kysessä oli ennemminkin pitkä lenkki kuin kisa. Tällä tavoin taivaltaessa oli tietty myös se etu, että saatoin havainnoida kaikkea kiinnostavaa juoksun aikana. Juoksutovereista eniten pisti silmään reilun 25km jälkeen tapahtunut vauhdin lisäys todella suurella porukalla. Väkeä painoi ohi oikealta ja vasemmalta, sekä karkasi kohti horisonttia ryhmästä, jonka mukana olin siihen saakka suht samaa vauhtia edennyt. Kummastelin tätä sillä maaliin oli kuitenkin 16-17km matkaa. Mietin että mitenhän moni tulee vielä ennen maalia selkä edellä vastaan ja näinhän siinä kävi, että sain ohittaa 35km jälkeen melkein kaikki nämä rynnineet kaverit. 38-40 kilsat olivat vielä aika ramakkaa ylämäkeä, jossa uupuneita maratoonareita tuli selkä edellä vastaan tosi paljon. Ei moni tuntunut jotenkin ehkä tajuavan viimeisen kympin julmuutta kun 25km jälkeen alkoi innosta puhkuen rynniä. 

Maratonin jälkeen vietimme iltaa toisen suomalaispariskunnan Timon ja Sarin kanssa jotka myös olivat juoksemassa. Muina päivinä polkumme eivät sitten enää reissussa kohdanneetkaan.

Ma 11.12; lepo
Ti 12.12; a/p: 3h patikontia. i: 10km
Ke 13.12; i: 9km
To 14.12; lepo
Pe 15.12; p: tunti suppausta + 6km
La 16.12; i: keskivartalojumppa
Su 17.12; i: 9km matolla, sis. 2 mailia kovaa

Viikko 50: juoksua yht. 34km

Maratonilla lusmuilusta kertoo sekin, että jalkani olivat jo alkuviikosta tosi vetreät. Tiistain kiipeäminen Diamond Head kukkulalle ja patikoiminen tulivuorenkraaterin maastoissa eivät tuottaneet mitään tuskaa. Maanantaina olimme muuttaneet toiseen hotelliin vastakkaiselle puolelle Waikiki Beachia, jossa majailimme aina lauantaihin saakka, jolloin lähdimme viikon kestävälle risteilylle. Sunnuntaina kiersimme autolla ympäri Mauin saarta ja olipahan hienoja maisemia ja uskomattoman paljon upeaa koettavaa. Tiedän että on maailman säälittävintä menna kuntosalin matolle juoksemaan kun maisemia ja lämmintä keliä on tarjolla, mutta näinpä vain tein kun en enää jaksanut koko päivän rupeaman jälkeen lähteä ulos laivasta lenkille. Tästä saa ja pitääkin muistuttaa mua maailman tappiin saakka. 

Ma 18.12; p: 14km
Ti 19.12; i: 10km matolla
Ke 20.12; p: 13km
To 21.12; i: pientä jumppaa
Pe 22.12; p: 13km
La 23.12; lepo
Su 24.12; p: 10km

Viikko 51: juoksua yht. 60km

Maanantaina tuli lenkkeiltyä Kahuluin kaupungissa Mauilla. Samana iltana laiva lähti kohti seuraavaa etappia, Hilon kaupunkia Big Islandilla. Sieltä teimme myös koko päivän kestäneen retken, joka suuntautui tuliperäisen saaren aktiivisesti savuavia kraatereita, höyryäviä lähteitä yms. hienoa pallistelemään. Samoin kun sunnuntaina, tein laivaan palattuamme tiistaina lenkin laivan kuntosalin matolla = säälittävää. Keskiviikkoaamuksia laiva risteili toiselle puolelle Big Islandia, Kailua-Konan kaipunkiin, josta starttaa lokakuussa aina triathlonin merkittävin kisa Havaiji Ironman. Olikin suorastaan pakollista lähteä lenkille ironmanin maaliviivan kohdalta. Torstaiksi laiva reissasi Kauain saarelle, joka on Havaijin pääsaarista pienin ja jyrkkärantaisin. Suurimmalle osaa saaresta ei mereltä käsin pääse lainkaan koska rannat ovat niin jyrkät ja kohoavat korkeuksiin. Ensimmäinen Jurassic Park ja Peter Jacksonin ohjaama King Kong on kuvattu saarella. Törsäsimme torstaina helikopterilentoon saaren yllä, joka oli kyllä rahojen väärti. Perjantaina vielä tuli käytyä lenkilläkin saaren hienoissa maisemissa. Lauantaina sitten risteilimme takaisin Oahun saarelle Honoluluun. Majoituimme loppureissuksi vielä eri hotelliin, tällä kertaa Waikiki Beachin paraatipaikalle. Siellä tuli sitten jouluaatto vietettyä meren kohinassa ja palmujen alla :)

Ma 25.12; p: 8km
Ti 26.12; lepo
Ke 27.12: lepo
To 28.12; i: keskivartalojumppa
Pe 29.12; i: 12km
La 30.12; lepo
Su 31.12; a: 6km

Viikko 52: juoksua yht. 26km

Joulupäivän vietimme vielä täysin Havaijin lämmössä, mutta tiistaina sitten piti lähteä hienon 3 viikon jälkeen takaisin kohti Suomea. Koska Suomi on Havaijin ajassa täydet 12h edellä, tuntuivat pari päivää humahtavan matkatessa nopeasti. Aikaerorasitus ei itselläni ollut kuitenkaan ollenkaan niin paha kuin sellaisista paikoista jossa se on esim. 5-9h Suomen aikaan nähden eroa.

Koska pitkänkin loma täytyy joskus loppua, tulen palaamaan töihin heti uuden vuoden päivän jälkeen tiistaina 2.1.2018. Samalla aloitan työt Vantaalla uudessa työpaikassa. Lauantaina toimmekin lisää tavaraa Seinäjoelta Vantaalle ja uuden vuoden vietimme kavereiden kanssa Helsingissä. Havaijin matkan aikana saimme ilouutisen, että vaimonikin sai töitä Hensingistä ja aloittaa siellä helmikuun alussa. Nyt sitten pitäisi Seinäjoelta saada vielä läävä myytyä. 

Vuoden vaihtumisen myötä täytyy taas aloittaa kunnolla treenaamaankin, vaika tuo liukas jäätikkö ja sohko tuolla eivät olekaan houkuttavin juoksukeli. Tulevista tavoitteista sitten eri tekstissä tarkemmin kuten alussa lupasin. Vuoden vaihdoshan tietää mulle aina myös vanhenemista, koska synttärini ovat 30.12. Nelikymppinen on taas vuotta lähempävä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti